Kerran kauan kauan sitten ( jopa 7 vuotta) päätin alkaa kirjoittamaan blogia. Siitä tuntuu olevan ikuisuus, vaikka todellisuudessa tuo nyt ei ole aika eikä mikään. Elämä oli hyvin erilaista silloin, hyvin hyvin erilaista.
Jos olisin päässyt joskus paria hassua kirjoitusta pidemmälle, olisi se blogi ja silloinen elämäni koostunut lähinnä teiniydestä, siihen liittyvästä draamasta ja dokailusta kylillä. Ihan fiksua sinänsä, että en päässyt paria kirjoitusta pidemmälle.
Nykyään elämäni ja meidän elämämme on kaikkea muuta, kun pelkkää dokailua, vaikka draamaa siihen liittyy vieläkin. Siitä nyt ei varmaan pääse koskaan eroon.
Nykyään elämäni pyörii parisuhteen, taloprojektin ja pienen vauvan ympärillä. Jo pelkästään näistä kolmesta asiasta saisi aikaiseksi aikamoisen sopan, mutta kun siihen lisätään vielä minut ja muut vaikuttavat tekijät, niin sekameteliä löytyy muille jaettavaksi saakka.
Poikamme syntyi toukokuun 6. kuluvaa vuotta. Hän täyttää siis huikeat ja huimat 6kk ensiviikon tiistaina. Itse tosiaan olen tällä hetkellä 24-vuotias ja avomies 26. Asumme kivasti ja hyvinkin ahtaasti, välillä tuntuu, että vähän liiankin ahtaasti rivitalossa vuokralla, samalla kun taloprojektimme valmistuu. Hitaasti, mutta varmasti. 2,5 vuotta mennyt ja ties miten monta jäljellä..
Jotenkin pojan syntymän jälkeen olen vasta tajunnut, miten iso paikka Internet on, ja miten paljon sieltä löytää tavaraa ja asiaa. Olen siis facebookin keskustelupaljosten, nettikirppiksien (vauvalle tavaraa suoraan kotiovelle=joka äidin unelma), talonrakennuksiin liittyvien sivustojen, ja monen muun hyödyllisen ja turhanpäiväisen sivun lisäksi löytänyt myös tämän ihanien blogien maailman. En häpeile myöntää sitä. Olen jäänyt koukkuun.
Ja siitäpä päädytään tähän hetkeen. Ajattelin jatkaa tätä ihanaa ja inhottavaa maailmaa omalla tavallani. Se, mitä minun päässäni liikkuu, voi olla herkimmille välillä järkyttävääkin luettavaa, mutta miettikääpä mitä se minulle on, kun mää elän tämän päänsisäisen maailmani kanssa ;) Välillä ikävä kyllä, viikon kohokohta on se, kun pikku herra M. teki kolmet kakat ja sekös riemastuttaa, mutta hei, se on minun elämäni. Toivottavasti nautitte matkasta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti