Tänään ei todellakaan ole ollut minun päiväni. Tällaisia päiviä on vähän turhankin usein nykyään..
Tiedättekö sen tunteen, kun joka tuutista tulee, joko mielikuvia tai suoranaisia ohjeita siitä, minkälainen ihmisen/naisen/äidin täytyy olla? Tai lähinnä sen tunteen, kun jo valmiiksi käy läpi kamppailua päivästä toiseen oman elämänsä ja itsensä kanssa, niin joku ulkopuolinen taho vielä tuo oman säväyksensä tähän taisteluun.
Minusta tuntuu, että koko tämän blogin tekstipalsta ei riitä siihen kaikkeen tekstiin, mikä ihan ensiksi tulisi mieleen, mistä kaikesta sitä saa tuntemaan itsensä huonoksi. Siinähän se kiteytettynä olikin oikeastaan: minulla on todella huono olla.
Se mistä tai milloin tämä kaikki on alkanut, ei minulla ole aavistustakaan tai minkäänlaista mielikuvaa. Siitä on jo kauan. Sen tiedän, että tämä menee hetki hetkeltä vain pahempaan suuntaan.
Tänään mies oli työjuttujen puitteissa matkalla ja olin pojan kanssa kaksin kotona koko päivän. Heti aamusta olo oli ahdistava ja suorastaan vittuuntunut kaikkeen. Kävin suihkussa ja laitoin jopa meikkiä naamaan, että oloni olisi vähän kohentunut. Peilistä katsoi silti takaisin jotain ihan muuta, kun mitä sitä toivoo joka ikinen päivä.
Nämä on näitä päiviä, kun tuntuu, että kaikki harteilla oleva taakka jo itsessään on liikaa, vaikka siihen ei enää lisättäisi ulkopuolisia tekijöitä, odotuksia, ihanteita tai fantasioita.
Tällainen päivä tänään, toivottavasti huomenna taas parempi. Onneksi jokaisessa päivässä on aina jotain hyvää: oma poikani. Se on asia, minkä takia jaksaa ihmeen paljon. Siitä olen yrittänyt pitää huolen oli mitä muuta tahansa tässä elämässä meneillään, että olen pojalleni niin hyvä äiti, kuin vain pystyn.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti