Minä olen kontrollifriikki ja tiedostan sen itsekin. Olen aina ollut ja tulen varmaan aina olemaan, vaikka yritän kontrolloida sitäkin. See?
Ei mikään ihme, että välillä heittää perhe-elämä härän pyllyä minun takiani. Välillä menee niin lujaa, että ei kaukaa hae, että mut pitäisi passittaa johonkin hoitoon. Saan hyvinkin pienistä asioista tehtyä hyvinkin suuria asioita. Mittakaavat paisuvat uusiin ulottuvuuksiin. No sen verran pitää puolustautua, että tämän päivän fiaskon pohjimmainen ajatus minulla oli siinä, että ajattelen lapseni parasta.
Aamu alkoi siis todella vauhdikkaasti. Unikoulun jäljiltä meidän 3. kouluyö meni oikein mallikkaasti: vasta 5 tyyppi heräsi ensimmäisen kerran ja vanhemmatkin saivat ainakin 7h yhtenäiset yöunet! Pitkien yöunien takia lopullinen herätys venyi 7 aamulla, mikä tarkoitti sitä, että aamupuurot syötiin tunti myöhemmin kuin tähän saakka.
No minä kontrollifriikkinä äitinä ja tarkkojen uusien aikataulujen ja rytmien rikastuttamana sitten isännälle kitisin, että nyt pitää antaa maitoa äkkiä puuron kanssa eikä myöhemmin, kun sitten ei lounas maistu! Taisin ilmeisesti vahvasti tehdä asian selväksi, että hyvä äiti ja hyvä isä osaa ajatella päivän rytmiä (puolustukseksi siis meillä tosiaan on tarkat rytmit ruoan ja maidon suhteen, koska muuten lapsi ei yksinkertaisesti syö) minkä seurauksena vietettiin aamu ja aamupäivä pojan kanssa kaksin kun iskä lähti tuulettumaan.
Tämä on vain yksi asia, missä olen todella kontrolloiva. Mikähän siinä on? Miksi en osaa ottaa rennosti ja mennä fiiliksen mukaan? Meidän elämässä on meneillään niin paljon kaikkea, mikä vaatii pitkiä hermoja, että olisi ihan mukava osata ottaa lehmän asenne joihinkin asioihin. Pääsisi itsekin paljon helpommalla ja olisi hyvä mieli kaikilla.
Ehkä se päivä tulee, kun otan sen lehmän asenteen ja lopetan tämän friikkinä olemisen, kun ei tarvitsisi huolehtia tiskauksesta, pyykeistä, pölyistä, imuroimisista, suihkussa/vessassa käymisestä vauva mukana, vauvan ruokien tekemisistä pakkaseen, vauvan ulkoiluttamisesta, kaupassa käynnistä, lapsesta huolehtimisesta yksin FLUNSSAISENA. Ehkä se päivä tulee, kun tällaisella hetkellä saisi ottaa nenäliinat mukaan ja painua peiton alle edes iltapäiväksi keräämään voimia. Mutta niinhän se menee, äidit ei sairasta flunssaa. Ei auta maata viikkoa sängyn pohjalla, joten ehkä olen hiukan oikeutettu (vaikka pahoillani olen kyllä tavastani puhua/esittää asiat) olemaan kontrollifriikki ja pieni palosireeni heti aamusta.
Sitten seuraa loppukevennys!!
Ensin yllätin pienen ukon sängystä mahallaan ja hetkeä myöhemmin kääntyi takaisin selälleen, tätä ihmettä ei siis ole vielä käynyt, että takaisin kääntyisi. Seuraavaksi torppa hiljeni, kävin kurkkaamassa tilannetta ja M. nukkui ensimmäistä kertaa mahallaan kädet pään alla. Tyyli oli vielä sen verran outo, että oli pakko kääntää kaveri toisinpäin. Hengitys oikein pihisi jo, mutta ehkä ne rusinat siinäkin päässä kohta liikkuu sen verran, että osaa kääntää pään sivulle. Ai että olen ylpeä tästä.
Nyt taidan pitää paussin. Teetä, pikkulintuja ikkunalaudalla, talvinen auringonlasku ja oma rauha. Taidan alkaa oppia lehmäksi, vai mitä? Ei hullumpaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti