Kohti luonnollisempaa elämää

Meidän kuopuksen odotusaika, vauvavuosi, imetys ja ylipäätään hormonien ylläpitämä kaaosmainen ajanjakso sai mun mielen ja kehon kyllä tosi kierroksille. Hän on nyt reilu 2 vuotias poika täynnä elämäniloa ja taaperomaista turhautumista, enkä itse vieläkään tunnu olevan täysin palautunut. Tuskin palaudun koskaan ja asia pitänee vaan yrittää hyväksyä.

Tiedä häntä, johtuuko siitä että olin yli 30 vuotias ja toisen lapsen raskaus sekä synnytys & vauva-aika, mutta osasin jotenkin kuunnella kehoa paremmin tällä kertaa. Keho nyt ei vain vastannut kuunteluun, niinkuin olisin halunnut. 💀

Minun iho oli jo raskauden alkumetreiltä asti täynnä näppylöitä ja toisaalta taas kuivan hilseilevä. Kasvoihin tuli kertarykäisyllä tummia pigmenttiläiskiä ja hiukset pölysivät hilsettä. Jossain vaiheessa söin kaurapuuroa ja mansikoita lähestulkoon aamupalaksi, lounaaksi, päivälliseksi ja iltapalaksi, koska keho ja mieli niitä pyysivät. Onneksi ei kerroshampurilaisia sentään, sillä kaikki, siis jokaikinen raskauskilo on pysynyt tähän päivään saakka vyötäröllä.

Aloitin raskausaikana jo muutoksen kohti hieman luonnollisempaa elämää ja -tuotteita. Lisäsin toki ruokavalioon marjoja, kasviksia ja hyviä rasvoja, mutta myös perheessämme käytetyt tuotteet ovat yksi toisensa jälkeen vaihtuneet ekologisempaan ja luonnollisempaan vaihtoehtoon. Tein hapankaalia ja valmistin hapanjuuren, joka täytti viime kuussa 1 v ja sillä olemme leiponeet kaikenlaista 1-2 kertaa viikossa: pannareita, sämpylöitä, leipää, pitsaa ja lettuja, sekä käyttäneet juurta myös osana ruoanlaittoa. 

Minulla on ollut nyt jo 1,5 vuoden ajan silmänympärysalueella punaista hieman röpelöistä ihottumaa, joka välillä lehahtelee niin, että näkyy kilometrien päähän. Tähän olen kokeillut kaikenlaisia luonnonllisia tuotteita, öljyjä sekä apteekin rasvoja ja jopa antibioottivoidetta, kortisonia ja näiden yhdistelmiä. Vihdoinkin olen löytänyt tuotteen, joka toimii: kehäkukkarasva 🏵. Ensi kesänä kasvatamme pihassamme siis pellollisen kehäkukkaa ainakin. Tästä ihmerasvasta ja sen käyttökokemuksesta riittäisi kyllä kirjoitettavaa kokonaisen blogipostauksen verran. 

Olen myös tehnyt itse mm. deodoranttia, yleispuhdistusainetta, pyykkietikkaa, kuorinta-ainetta ja naamioita. Myös konetiskiaine on vaihettu Ecoverin tiskiaineeseen ja Fairy on osaksi vaihtunut Dr Bronneriin. Etikka, eteeriset öljyt, ruokasooda ja sitruunahappo ovat mun bestiksiä. Seuraavaksi listalla olisivat varmaan DIY shampoo ja hoitoaine, käsisaippua, rasva sekä pyykinpesuaine. 

Pyykinpesuaine on ollut meille haasteellinen, sillä en luota kaikkien ekologisten pesuaineiden pesutehoon ja näitä käytettäessä pyykkikonetta pitää sitruunahapolla pestä useasti, ettei jää tunkkaiseksi.

En siis oleta, että vaihtamalla kaiken minusta tulee kuolematon ja ikinuori yliäiti-ihminen, vaikka salaa toivoisinkin supervoimia vähintään. Haluan yksinkertaisesti vähentää perheemme saastekuormaa kehossa niillä keinoilla, joilla tällä hetkellä pystyn. Samalla haluan hoitaa omaa hormonitasapainoani parempaan kuntoon. Kyllä minä vielä iltaisin kuuntelen piipa-autojen menoa, haistelen ihmisten tupakointia kaduilla ja syön prosessoituja pipareitakin. 

Minulle saa laitella reseptejä hyväksi todettuihin pyykinpesuun, kosmetiikkaan, pesuaineisiin tai puhtauteen liittyvissä tuotteissa!

Viikonloppuna onkin tiedossa meille vanhemmille vapaa-aikaa, kun molemmat lapset ovat pois kotoa. Isompi on leirillä ja pienempi isovanhempien ilona, joten tiedossa on ankaraa treffailua tapasravintolassa ja mahdollisesti retkeilyä salaisella 12 hehtaarin jokivarsitontilla. Siitä myöhemmin lisää toivottavasti. 

-Jonna 

Unelmiesi aikakausi

Tiedätkö, miten sosiaalinen media on paikka, joka inspiroi, koukuttaa, auttaa unelmoimaan, visualisoi maailmaa ja antaa meille unelmia? Se on paikka, johon lähes jokainen meistä nykyään uppoutuu jossain kohti päivää. Olipa syy siihen se, että haetaan reseptejä dinneriä varten, muotikatsauksia, luetaan upeita blogipoistauksia, etsitään puutarhanhoitovinkkejä tai se, että tutkitaan muiden elämään tavalla, mistä itse unelmoi, niin ihmiset kohtaavat paljon eri vaikuttajia päivän aikana. 

Tämän vuoksi sosiaalinen media on myös paikka, jossa ihmiset saavat ehkä jopa vääränlaisen kuvan siitä, mikä on ihannoitua, tavoiteltua ja tuottaa sen autuaan onnen iänkaikkisesti. Vaikka ihmisellä olisi kaikki elämän peruspalikat tai suurin osa niistä hyvin: löytyy koti, työpaikka, perhe, kavereita, vaatteita, ruokaa, vapaa-aikaa, harrastuksia ym. niin some on paikka, jossa kaikki laitetaan päälaelleen. 

Yhtäkkiä sitä huomaa, että kotiin tarvitaan laatikoita ja säilytysratkaisuja, ruoka täytyy olla luomua ja lähituotettua, meal preppaa tai olet vähintäänkin huono ihminen, ketoile, älä ketoile, paastoa, älä paastoa. Ostele vaatteita joka sesonkiin. Siivota ja järjestellä pitää vähintäänkin joka päivä. Sinun täytyy käydä huollattamassa ripsesi, kulmasi, ihosi, kyntesi ja karvasi viikottain kodin ulkopuolella. Tietenkin. Painoa ei saa tulla! 

Ruokakaupasta ei saa ostaa muuta, kuin gluteenitonta, sokeritonta, maidotonta ja mielellään tietenkin ilman E-aineita. Sen lisäksi pitää joogata, jumpata, juosta, pyöräillä, herätä 4 tekemään näitä ja valmistella perheelle 5 ateriaa päivässä. Lapsille pitää keksiä kehittäviä pelejä ja tekemistä, puuhanurkkauksia, motoriikkaa kehittäviä leikkejä ja laulaa, maalata, piirtää sekä askarrella. Myös ulkona pitää käydä 2 kertaa päivässä. Jokaisen lapsen on myös harrastettava vähintään 2 eri lajia. Sitten illalla kun lapset on kylvetetty ja syötetty, luettu iltasadut, halittu ja nukuteltu niin on aika siivota koti lattiasta kattoon vielä kerran ja tuntea syyllisyyttä siitä, että lapset viedään hoitoon töiden vuoksi ja lapsuus menee siis ohitse. Sen jälkeen voikin sitten selata lisää vaikuttajien  postauksia ja tarinoita seuraavaa päivää varten.

Siltikin, puhun vain itsestäni osoittelematta ketään muuta, minä uppoudun somen maailmaan joka ainoa päivä. Sieltä saamat vaikutteet ovat vähintäänkin ylitsevuotavia ja hämmentäviä, mutta samalla myös elintärkeitä inspiraation, unelmien ja motivaation saamisen vuoksi. Mitä me ollaan tehty ennen tätä aikakautta? En tarvitse ketään kertomaan minulle henkilökohtaisesti miten valmistan Toscanalaista kanapastaa, miten kasvatan omalla pihalla kasviksia, mitä ravintoaineita kannattaa lisätä ruokavalioon hormonien hoitoa varten, miten neulon lapselleni pipon, miten teen tilkkutöitä ompelukoneella, mitkä kasvit tai kukat kannattaa ottaa hyötykäyttöön puutarhassa, minkälaista on elää maalla tai miten sanoinkuvaamattoman upeita maisemia Suomen Lapista löytyykään. 

Myös vertaistukea lapsen kehitysvaiheisiin sekä kokemusasiantuntijoita löytyy aiheesta kuin aiheesta. Varmasti jos vähän etsisin, saisin kaivattua viiniseuraakin etänä. Ihan mahtava aikakausi, jos osaa sulkea silmät, korvat ja muutkin reiät kehossa siltä paineelta, joka meille asetetaan somen avulla joka päivä. Minä niin toivon, että ole sinä oma itsesi sellaisena, kuin olet ja korosta omaa upeuttasi asioissa, jotka sinua koskettavat. Ei tarvitse olla mitään muuta. Ei, vaikka Pirkko sanoisi, että on väärin syödä sitä sinun googlettamaa Toscanalaista kanapastaa dinnerillä. 

Hyvää loppuviikkoa juuri sinulle, toivottavasti löydät inspiraatiosi tänäänkin. Kenties lisäämistäni mahtavista kuvista. 😘

-Jonna

 Normaalia arkea, vai onko?

Yleensä meidän päivät kuluvat aikalailla samalla kaavalla. Uskon, että monen muunkin ihmisen arki kulkee melko samaa kaavaa. Meillä arkena puolisolla on työt ja esikoisella koulut, jotka rytmittävät päivää. Pikkuisella taas tarve levon, leikin ja evästyksen rytmittelylle. Illat ja viikonloput pyritään siltikin ulkoilemaan, syömään hyvin ja ainakin aloittamaan projekteja. Projektien loppuunvieminen voi olla jotain ihan muuta. 😎 

Elämä on painottunut hyvin paljon kotiin ja kotoiluun. Välillä se tuntuu kuristavan kovasti jostain rinta-alasta, mutta itseasiassa kun katselin viimeisen kahden viikon ajan ottamiani kuvia, tuli minulle aika lämmin ja hyvä olo juuri näillä eväillä. Kaikille niille, joilla kotona oleilu elämäntilanteesta, työttömyydestä, äitiydestä/isyydestä, sairaudesta tai muusta sinulle kuuluvasta syystä johtuen tuottaa välillä ahdistuneisuutta: I feel you. Toivottavasti näistä kuvista tulee sullekin vähän iloa sun päivääsi. 

Hän ajaa lehtiä? 👀

Tänä syksynä ollaan saatu kyllä nauttia upeasta ruskasta täällä Etelä-Suomessa. Myös kesä oli poikkeuksellisen upea. 

Kotoilu ei ole tuntunut sään ja vuodenaikojen vaihteluiden puolesta ollenkaan hullummalta, kun sitä pysähtyy ihailemaan aika ajoin.

Tehtiin taaperon kanssa muistoksi taulu. Jos nyt vähän haalenee värit ajan kanssa ja lehdet irtoilee, niin eihän se haittaa.. niinhän se tapahtuu luonnossakin. ❤

Vielä yksi kuva pyöräretkeltä koivuista juhla-asuissaan.

Jotta meidän elämä ei nyt vaikuttaisi siltä, että tehdään pelkkiä pyöräretkiä ja askarrellaan, niin voin luvata, että normaali arki näyttää aikalailla tältä:

Heti kun saa yhden nurkan siivottua, niin toinen pursuaa tavaraa, leluja, ruoantähteitä, hiekkaa, lehtiä tai jotain mitä ei pysty tunnistamaan. Onneksi pienempi lapsista on vielä innokas apuri ja siivooja, vaikka isompi osoittaa selkeästi mielipiteensä siisteydestä. Eikä yleensä äitiä miellyttävällä lopputuloksella. Realiteetit kunniaan vai mitä? 👍 Turhaan sitä alkaa kaunistelemaan arkea ja kehitysvaiheita.💀

Löysimme viikko sitten ihanan vanhan puusohvan tuntemattomalta aikakaudelta. Siitä tulee täydellinen ensisänky taaperolle, mutta puusohvaa joutuu vielä vähän entisöimään. Tämä on yksi niistä projekteista, joka on aloitettu, mutta toistaiseksi vielä kesken. Puusohva komeilee keskellä ruokailuhuonetta puoliksi käsiteltynä Osmon Eebenpuulla, joka käryää ympäri taloa. 

Ehkä ensi kirjoitukseen mennessä projekti on valmis. Ehkä ei. Pidetään sut jännityksessä.

Tässä vielä lopuksi kuva löydöstä  ❤

Yksinäisyyttä, haaveita ja loppukesän kuvasarjoja

Kuten jo edellisessä kirjoituksessani mainitsin, niin sydämeni on täysin maalla, luonnossa ja omavaraisessa elämässä. En millään malttaisi odottaa, että pääsen traktorin kanssa möyhentämään isoa isoa iiiisoa kasvimaata, keräämään marjoja pihapiirin pensaista, työntämään selkä väärällään satoja kiloja omenoita kottikärryillä mehustamoon, kokeilemaan omatekoista siideriä, viljelemään kenties kauraa oman perheen tarpeisiin, silittelemään kanasia, rapsuttelemaan hiirikissaa, poimimaan villiyrttejä ja ennen kaikkea saunomaan, uimaan, samoilemaan metsässä ja nauttimaan kahvia kuunnellen luonnon ääniä perheen kanssa. 

Odotan, että pääsen opettamaan lapsille mistä ruokaa tulee, miten sitä kasvatetaan ja säilötään, mitä kaikkea luonnosta löytyy ja miten omavaraista elämää voidaan nykypäivänäkin vielä elää.

Nyt jos laitan silmät kiinni unelmoidakseni, kuuluu tuvan käkikellon tikityksen lisäksi ilmanvaihtokoneen huminaa, naapurin sirkkeliä, hälytysajoneuvojen ulinaa ja naapuriston pihatyömaan ääniä, kun kaivurit siellä ahertaa hommissaan. Hyvin äkkiä voikin siirtyä vaikka kotitöiden pariin, kun ei hälinältä kuule edes omia haaveitaan.

En tiedä onko se tämä pandemia-aika, vanhempainvapaa taaperon kanssa, isomman lapsen jatkuvan tuen tarve, ikääntyvä mieli ja keho vai mikä, mutta tunnen olevani enemmän kuin yksinäinen täällä kaiken tohinan keskellä ja palveluiden lähellä. Ympärillä on paljon erilaista elämää ja ihmisiä, mutta ei meitä varten. Olen huomannut, että kaikki kaverit ovat jääneet pois elämästä jo pitkän aikaa sitten, vaikka välimatka olisi muutamia kilometrejä eikä satoja. En edes muista, milloin joku olisi kysynyt minulta kuulumisiani. Päivät alkavat, kulkevat ja loppuvat lähes samalla kaavalla. 

Elämän on pakko olla muutakin, kuin tämä. Elämässä on pakko olla muutakin, kuin jokapäiväinen näännyttävä työ, arki, velvollisuudet ja oravan pyörässä selviytyminen. Toki haluan korostaa sitä, että rakastan perhettäni ja olemme onnekkaita, kun omistamme oman talon ja voin olla kotona vielä pienemmän kanssa hetken. 

Lähinnä puhun tässä yleisistä velvollisuuksista ja tyytymisestä asioihin sellaisina, kuin ne ovat, vaikka se ei motivoi tai tuota mielihyvää ja mieli haaveilee jotain muuta joka päivä. Elämä on kuitenkin kovin lyhyt loppujen lopuksi. 

Senpä vuoksi haaveilen omavaraisesta elämästä, tutkin myytäviä maatiloja ja yritän ottaa kaiken irti myös tästä nykyisestä elämästä, mutta välillä se on vaikeaa. Onneksi on puoliso, joka pitää huolta ja vie pois arkirutiineista aina vain, kuin mahdollista. Nykyhetkessä olen yrittänyt lisätä meille omavaraisuutta, luonnon antimia ja terveellisiä elämäntapoja olemassa olevilla keinoilla. Kuvissa näkyy meidän elo- ja syyskuun touhuja, jotka tuottavat minulle iloa. 💛 

Hei vain kaikille pitkän tauon jälkeen! Lue noin 8 vuoden tauon jälkeen... hupsista.

Tämähän sujuu hyvin. Aloitin blogikirjoittamisen uudelleen toiselle blogialustalle, kunnes tajusin, että vuosia ja vuosia sitten olen aloittanut tämän blogin. Uusi alusta ei ollutkaan kovin kummoinen, joten kopioidaan tänne viimeisin blogipostaus sieltä ja jatketaan matkaa täällä. 😁 Tässä siis edellinen postaus ja meidän nykyinen asumismuotomme, johon viittaan esittelytekstissä, eli meidän rakennusprojektimme. Tämä projektihan kesti loppujen lopuksi noin 8 vuotta, ennen kuin pääsimme muuttamaan.

Kirjoitelmien laatu, sisältö tai niiden puute voivat matkan alussa olla häiritseviä, mutta tässähän sitä vasta opetellaan. Mieheni oli eilen innostunut, kun kerroin vihdoin saaneeni blogin aloitetuksi. Hän on katsonut niin ikään sen lähemmäs 10 vuotta tätä aloittamisen tuskaa. Naureskelin itsekseni äsken, kun luin luonnoksia, joita olen kirjoitellut esikoisen ollessa pieni. Pakko sanoa, että olen kirjoittanut melkoisen hyvää tekstiä. Harmi vain, etten koskaan ole julkaissut niitä. Ainakin yksi asia ei ole muuttunut näiden vuosien jälkeen; olen taas ollut lapsen kanssa kotona kaksi vuotta. Meidän iso M sai pikkuveljen reilu 2 vuotta sitten ja pieni M ja minä olemme olleet kotona vanhempainvapaalla. Erona toki se, että tämä isompi M on nyt 3 lk koulussa ja uhmaa ei tuota vain yksi lapsi vaan kaksi. Sirkuselämä tuplaantui kertaheitolla. Pienempi on kyllä todellisuudessa aika kiltti tapaus.

Viime aikoina olen tehnyt näennäistä tutkimusta sohvalla viltin alta siitä, miten ihmiset muualla maailmassa, etenkin pohjoisemmalla pallonpuoliskolla elävät. Tai ne ihmiset, jotka ovat valmiita näyttämään elämänsä muulle maailmalle somen voimin. En ole kiinnostunut ihan kaikkien elämästä ja elämäntavoista, mutta tietynlainen elämäntapa luonnon helmassa omavaraisena, onnellisena ja jalat maassa kiehtovat. Tämä on entisestään herättänyt minussa semmoisen olon ja haaveen, että tarvitsen tilaa. Tarvitsen paikan, johon lähteä täältä kaupungin laitamilta. Paikan, jossa voin antaa tilaa luonnonrauhalle ja itselleni. Ikävä kyllä oma ja varmasti myös monen muun Facebook feedi on täynnä vähän väliä nurinaa siitä, kun on liian kuuma, liian kuivaa, liian sateista, liikaa lunta, liian vähän lunta ja kylmä.

Meillä on kaunis luonto ja neljä upeaa vuodenaikaa, jotka jokainen ovat ainutlaatuisia. Sen hyväksyminen olisi paljon helpompaa. Ainahan voin jättää tietenkin lukematta tällaiset postaukset, sillä yksi todella tärkeä asia, minkä jokaisen meistä tulisi tehdä on itseä kuormittavien tekijöiden vähentäminen tai muuttaminen omassa elämässä. Oli kyse sitten ihmisistä tai lähinnä myrkyllisistä ihmissuhteista tai sosiaalisista verkostoista, kuormittavasta työstä, arjen askareista tai vaikka toimimattomasta imurista sillä kyllä, jos pitää siivota imurilla, joka ei toimi, on tämä mieltä ylentävä kotityö entistä kuormittavampaa. Ja ei, en suosittele kaikkia ihmisiä irtisanoutumaan työpaikastaan ilman tietoa tulevasta.

Tämä unelmien syrjäpaikka on minulle tärkeä tavoite, jonka haluan jakaa perheeni kanssa, mutta uskoakseni mieheni vielä toistaiseksi ainakin haluaisi ennemmin täysihoidon loisteliaassa honkalinnassa, kuin rämpiä pitkin metsiä etsimässä villiyrttejä ja halailemassa puita minun kanssani. Onneksi on aina olemassa se mahdollisuus (jos palaan töihin), että voimme hankkia maata ja mökin jostain luonnon helmasta. Tällöin meillä on tämä loistelias 100-vuotias hirsitalovanhus kaupunginlaitamilla, mistä pääsee sähköpotkulaudalla kaupungille kahville, mutta myös se paikka, jossa voi juoda sen kahvin järven rannalla nokipannusta, katsella öistä tähtitaivasta ja kuunnella luonnon hiljaisuutta.

Toistaiseksi joudun tyytymään joogan harjoitteluun ja tutkimustietoon luonnosta saatavista voimista yrttien, haudukkeiden ja marjojen maailmasta. Jos laitatte silmät kiinni, niin voitte kuvitella kuvassa olevan luonnon helmasta kerättyjä yrttejä. Todellisuudessa ne ovat meidän pihassa kasvatettuja yrttejä, joista jäljellä olevia kuivatan omaksi yrittimausteseokseksi.

Mikä sinun stressitasosi tällä hetkellä on ja miten käsittelet sitä? Mistä sinä haaveilet?

Muistathan pysähtyä tähän hetkeen välillä ja hengittää syvään.

Palataan asiaan seuraavalla kerralla!