En tiedä, miten muiden joulut yleensä sujuu, mutta meillä ollaan aina otettu rennosti. Syöty niin paljon, että on paha olo, saunottu pitkään ja maattu mahan vieressä lukemassa jotain hyvää kirjaa tai tuijotettu telkkarista jouluohjelmia. On ollut ihanaa, kun on saanut olla vaikka yöpuku päällä koko päivän hyvällä omalla tunnolla ja hiukset pystyssä.
Taitaa olla ne joulut vietetty. Ensinnäkin jouluun sai valmistautua viikkoa ennen. Ensin piti koko asunto (jos olisin tiennyt, että joulua ei todellakaan vietetä kotona, niin olisin ehkä hieman voinut löysätä) siivota lattiasta kattoon. Vietiin oikeen lapsi minun äidilleni hoitoon, että saatiin jynssättyä joka paikka.
Siivoukset kun oli tehty, piti aikatauluttaa milloin käydään ostamassa lahjat, kun ei ole omaa autoa, paketoidaan, jouluruuat ja niiden tekeminen. Rahatilanteiden takia, kaikki jäi viimeiselle viikonlopulle (jouluaatto tänä vuonna oli maanantaina). Siihen rumbaan kun vielä otti sen mukaan, että anoppi otti miehen entisen tyttöystävän lapsen itselleen yökylään viikonloppuna, vaikka ei pitänyt, niin jäätiin autottomiksi. Oli hieno yhtälö se, että ei ollut autoa ja kaikki oli hakematta ja tekemättä, vaikka suunnitelmat oli ihan jotain muuta olleet.(FUK!) Pinna alkoi olemaan niin kireällä siinä vaiheessa, että meinasin soittaa vihaisen puhelun yhdelle jos toisellekin. Onneksi saatiin sitten minun äidiltäni autoa lainaan ja hoidettua ostokset.
Viikonlopun aikana, kun käytiin ostamassa vauvan kanssa lahjat ja jouluruoat ja tehtiin ne jouluruoat, meinasi puhti loppua kesken. Nooh, minä ajattelin, että kun tästä selviän niin voin ottaa jouluna rennosti, niinkun aina ennenkin. Nyt tällä kertaa vain lapsen kanssa touhuten.
Ketun viikset! (FUK taas!)Jouluaattona aamu pakattiin ruokia ja tavaroita. Otettiin kinkku uunista pois ja vietiin se minun äidilleni, johon oli määrä mennä viettämään aattoa. Sitä ennen piti kuitenkin käydä fiinisti istumassa glögillä miehen vanhempian luona, missä ravasi perhetuttuja. Tässä vaiheessa kello oli jo 12. Sen jälkeen haettiin äkkiä minun äitini ja välipalaa lennossa lapselle autossa, kaahattiin sairaalaan katsomaan minun mummoani. Mummon kanssa toivoteltiin hyvät joulut ja syötettiin hälle suklaata ja siitä kaahattiin etsimään sitten hautuumaalle miehen kummisedän hautaa. No eihän sitä hautaa tietenkään löytynyt ja pakkasta oli ihan muutama aste (lue: ainakin miljoona) ja minä ja minun pieni mekkoni meinattiin jäätyä pystyyn. Tässä vaiheessa minua alkoi lähinnä vituttamaan koko joulutohina. Aamupala oli syömättä ja kauhea kiire koko ajan. Noh kohta päästäisiin kotiin.
Loppujen lopuksi käytiin vielä toisella hautausmaalla ja oltiin n. 14.30 äidilläni. Siinä sitten kun alat lämmittelemään ruokia, syötiin ja avattiin lahjat ja lämmitettiin saunaa ja käytiin saunassa, kello alkoi lähentyä 20. Lapsi oli ihan yliväsynyt, minä olin yliväsynyt ja kotiin kun päästiin olin ihan valmis laittamaan pään tyynyyn. Joulumieli oli jossain hukassa. Sen lisäksi yö meni ihan päin honkia reissaamisen ja valvottamisen takia lapsen osalta.
No sitten koitti uusi aamu ja vuorossa oli hämeenlinnan reissu miehen sukulaisten luokse. Aamu meni korvapuustien tekemisien kanssa sykkiessä ja päivä hämeenlinnassa kaikkien keskellä. Illalla takaisin ja lapsi kävi taas nukkumaan ohi uniaikojen.
Sitä minä vaan ihmettelen, että missä se joulurauha oikeen on? Pitäisi vieläkin käydä monessa paikassa ja oli inhottava poukkoilla paikasta toiseen koko ajan. Ensivuonna minä linnoittaudun pojan kanssa kotiin ja voin kyllä tehdä jouluruuat sukulaisille, mutta he saavat tulla syömään meidän luoksemme. Tämä tällainen on älyttömän raskasta! Ja osa sukulaisistakaan ei tunnu sitä käsittävän. Eikä käsitä sitäkään, että jos jotain sovitaan niin olisi kiva, että siitä pidettäisiin kiinni. Olisi pitänyt vuokrata joku mökki lapin tuntureilta ja nauttia rauhasta siellä. Olisikohan se vielä liian myöhäistä? Jouluruokia tuntuisi riittävän vielä toiseenkin joulunviettoon. Taidankin lähteä tästä pakkailemaan ja katselemaan mökkejä, koska joulu on minun mielestäni muuten ollut aina parasta aikaa.
Kaiken tämän rankan viikon ja väsymyksen jälkeen meidän pieni lapsemme osaa kyllä antaa ilon aihetta ja auttaa jaksamaan. M. oppi ryömimään ja tekemään tihutöitään tässä jouluna. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti