Ensimmäinen joulu perheenä: kyllä nyt väsyttää

En tiedä, miten muiden joulut yleensä sujuu, mutta meillä ollaan aina otettu rennosti. Syöty niin paljon, että on paha olo, saunottu pitkään ja maattu mahan vieressä lukemassa jotain hyvää kirjaa tai tuijotettu telkkarista jouluohjelmia. On ollut ihanaa, kun on saanut olla vaikka yöpuku päällä koko päivän hyvällä omalla tunnolla ja hiukset pystyssä.

Taitaa olla ne joulut vietetty. Ensinnäkin jouluun sai valmistautua viikkoa ennen. Ensin piti koko asunto (jos olisin tiennyt, että joulua ei todellakaan vietetä kotona, niin olisin ehkä hieman voinut löysätä) siivota lattiasta kattoon. Vietiin oikeen lapsi minun äidilleni hoitoon, että saatiin jynssättyä joka paikka.

Siivoukset kun oli tehty, piti aikatauluttaa milloin käydään ostamassa lahjat, kun ei ole omaa autoa, paketoidaan, jouluruuat ja niiden tekeminen. Rahatilanteiden takia, kaikki jäi viimeiselle viikonlopulle (jouluaatto tänä vuonna oli maanantaina). Siihen rumbaan kun vielä otti sen mukaan, että anoppi otti miehen entisen tyttöystävän lapsen itselleen yökylään viikonloppuna, vaikka ei pitänyt, niin jäätiin autottomiksi. Oli hieno yhtälö se, että ei ollut autoa ja kaikki oli hakematta ja tekemättä, vaikka suunnitelmat oli ihan jotain muuta olleet.(FUK!) Pinna alkoi olemaan niin kireällä siinä vaiheessa, että meinasin soittaa vihaisen puhelun yhdelle jos toisellekin. Onneksi saatiin sitten minun äidiltäni autoa lainaan ja hoidettua ostokset.  
Viikonlopun aikana, kun käytiin ostamassa vauvan kanssa lahjat ja jouluruoat ja tehtiin ne jouluruoat, meinasi puhti loppua kesken. Nooh, minä ajattelin, että kun tästä selviän niin voin ottaa jouluna rennosti, niinkun aina ennenkin. Nyt tällä kertaa vain lapsen kanssa touhuten.
 
Ketun viikset! (FUK taas!)Jouluaattona aamu pakattiin ruokia ja tavaroita. Otettiin kinkku uunista pois ja vietiin se minun äidilleni, johon oli määrä mennä viettämään aattoa. Sitä ennen piti kuitenkin käydä fiinisti istumassa glögillä miehen vanhempian luona, missä ravasi perhetuttuja. Tässä vaiheessa kello oli jo 12. Sen jälkeen haettiin äkkiä minun äitini ja välipalaa lennossa lapselle autossa, kaahattiin sairaalaan katsomaan minun mummoani. Mummon kanssa toivoteltiin hyvät joulut ja syötettiin hälle suklaata ja siitä kaahattiin etsimään sitten hautuumaalle miehen kummisedän hautaa. No eihän sitä hautaa tietenkään löytynyt ja pakkasta oli ihan muutama aste (lue: ainakin miljoona) ja minä ja minun pieni mekkoni meinattiin jäätyä pystyyn. Tässä vaiheessa minua alkoi lähinnä vituttamaan koko joulutohina. Aamupala oli syömättä ja kauhea kiire koko ajan. Noh kohta päästäisiin kotiin.

Loppujen lopuksi käytiin vielä toisella hautausmaalla ja oltiin n. 14.30 äidilläni. Siinä sitten kun alat lämmittelemään ruokia, syötiin ja avattiin lahjat ja lämmitettiin saunaa ja käytiin saunassa, kello alkoi lähentyä 20. Lapsi oli ihan yliväsynyt, minä olin yliväsynyt ja kotiin kun päästiin olin ihan valmis laittamaan pään tyynyyn. Joulumieli oli jossain hukassa. Sen lisäksi yö meni ihan päin honkia reissaamisen ja valvottamisen takia lapsen osalta.

No sitten koitti uusi aamu ja vuorossa oli hämeenlinnan reissu miehen sukulaisten luokse. Aamu meni korvapuustien tekemisien kanssa sykkiessä ja päivä hämeenlinnassa kaikkien keskellä. Illalla takaisin ja lapsi kävi taas nukkumaan ohi uniaikojen.

Sitä minä vaan ihmettelen, että missä se joulurauha oikeen on? Pitäisi vieläkin käydä monessa paikassa ja oli inhottava poukkoilla paikasta toiseen koko ajan. Ensivuonna minä linnoittaudun pojan kanssa kotiin ja voin kyllä tehdä jouluruuat sukulaisille, mutta he saavat tulla syömään meidän luoksemme. Tämä tällainen on älyttömän raskasta! Ja osa sukulaisistakaan ei tunnu sitä käsittävän. Eikä käsitä sitäkään, että jos jotain sovitaan niin olisi kiva, että siitä pidettäisiin kiinni. Olisi pitänyt vuokrata joku mökki lapin tuntureilta ja nauttia rauhasta siellä. Olisikohan se vielä liian myöhäistä? Jouluruokia tuntuisi riittävän vielä toiseenkin joulunviettoon. Taidankin lähteä tästä pakkailemaan ja katselemaan mökkejä, koska joulu on minun mielestäni muuten ollut aina parasta aikaa. 

Kaiken tämän rankan viikon ja väsymyksen jälkeen meidän pieni lapsemme osaa kyllä antaa ilon aihetta ja auttaa jaksamaan. M. oppi ryömimään ja tekemään tihutöitään tässä jouluna. :)

Kaavoihin kangistunut

Olen tässä tänään naureskellut sitä, että minä voin toimia aamut ja aamupäivät täällä, vaikka silmät suljettuina. Olen kangistunut omiin kaavoihini! Meidän päivärytmi on sen verran vakiintunutta, että voisin tosiaan tehdä nämä vaikka unissani.

Tämähän on sitä äidin työtä, varsinkin äitiyslomalla, 24/7. Tuntuu vain hullulta, että jos nyt repäisen ja muutan päivän touhujani niin menee pasmat ihan sekaisin. Kävin lähikaupassa ostamassa pojalle vähän maitoa tuossa hetki sitten ja jo se meinasi sekoittaa pakkaa, koska se ei kuulu tähän aikatauluun yhtään! Pitäisiköhän sitä vähän yrittää kehittää jotain muutakin elämää? Meneekö se silleen, että jos olet pääasiassa kotona, niin pikkuhiljaa siitä kodista todella tulee sinulle se työmaa. Vähän pitää sieltä ja täältä nyysiä koko ajan, vaikka todellisuudessa siihen nyt ei välttämättä ole ihan joka hetki tarvetta. ÄitiysLOMAKSIhan tätä ei nyt voi mitenkään päin kyllä sanoa. Kyllä tästä on lomailu kaukana.

Minulle on alkanut pikkuhiljaa hiipimään sellainen pieni pelko persiiseen, mitä tästä tulee, kun pitäisi lähteä takaisin työelämään. Elämä on niin "hyvin" lumpsahtanut tähän rutiiniin ja arkeen, että sitten se pakka vasta sekaisin on.

Puhuttiin juuri yksi ilta miehen kanssa siitä, että hänestä on epäreilua, jos esim. mies on töissä 8h päivässä ja kun tulee kotiin, saa samantien lapsen syliin ja "työt" jatkuu kotona sitten. Itse kun menen tästä töihin, niin tiedän tasan tarkkaan, että aamulla ennen töihin lähtöä on herättävä niin aikaisin, että ehdin tehdä kaiken tarvittavan ja hoitaa lapsen aamutoimet ja iltapäivällä/illalla kun tulee töistä, niin sama ruljanssi on edessä. Kyllä ne työpäivät jatkuu silloinkin koko päivän. Jos siihen päälle otetaan tämä minuun pinttynyt kotiarki ja kodista huolehtiminen päälle, niin taitaa päivät mennä sellaisessa sumussa, että ei taida ihan kahvi enää auttaa. Miten työmaailmaan lähteminen oikein sujuu? Pitäisiköhän alkaa vähän treenaamaan jo sitä varten.